sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Determinismi

Monesti ihmisiä pohdituttaa se, että onko olemassa kohtaloa, onko kaikki ennalta määrättyä. Suurin osa arkipäiväisistä ihmisestä kuitenkin toteavat että ei ole, ja aivan hyvästä syystä, kuka haluisi elää ajatellen ettei ole vapaata tahtoa?

Silti determinismi on filosofisista kannoista ehkäpä suosituin. Tämä hieman kummaksuttaa, elävätkö deterministit ajatellen arjessakin etteivät itse voi vaikuttaa asioiden kulkuun?

Vapaan tahdon puuttuminen äkkiseltään mietittynä tuntuu mielestäni pitkälti liittyvän ihmisen tunteisiin. Ihminen pystyy järjellään valita omien kantojensa mukaan parhaita vaihtoehtoja, mutta tunteiden tulessa ajatteluketjun väliin ihminen sokaistuu järjeltä. Esim. jos ihmisen läheinen tapetaan, on hyvin todennäköistä että läheisen menettänyt lähtee kostamaan, varsinkin jos lain toiminta on tälle henkilölle tyytymättömän tuntuista.

Taas toisaalta, indeterminismin kannataja sanoisi, että ihminen on silti kykenevä valitsemaan seuraako tunteitaan vai järkeä, mutta tunteitaan seurannut ihminen usein sanoo, ettei hänellä tuntunut olleen vaihtoehtoja.

Itse tulisin ainakin hulluksi jos ajattelisin kokoajan että minulla ei ole vapaata tahtoa. Muutenkin uskon enemmän indeterminismiin, sillä ihmisellä on perustaltaan vapaa tahto, mutta uskon myös että tietyissä tiloissa vapaan tahdon voi hetkellisesti menettää.

2 kommenttia:

  1. Hyvin selitetty, selkeä ja ytimekäs.

    VastaaPoista
  2. Olet pohtinut aika monia asioita, joita kurssilla käsiteltiin, ja arvioinut muutamia näkemyksiä. Esität joitakin perusteluita johtopäätöksillesi ja kannanotoillesi, mutta usein perustelut jäävät pelkän väittämän tasolle. Tunneila esitellyistä ajatuksista olisi ollut apua monien teemojen kehittelyssä pidemmälle. Tämä kurssi oli ensimmäinen laatuaan ja siksi ohjeistus oli joiltakin osin epäselvää, ja muutoksiakin täytyi tehdä tilanteen mukaan.

    VastaaPoista