maanantai 4. huhtikuuta 2011

Mind-Body Ongelma: Dualismi vs Monismi

Mind-Body-ongelma on vaihteen vuoksi hankala kysymys. Jos mieli on henkinen ja keho fyysinen, miten niiden välillä voi olla näin merkittävä ja fyysisesti havaittava yhteys? Entä onko mahdollista että mieli on vain fyysinen asia, läjä mössöä jossa kulkee pieniä sähkövirtauksia?

Dualisti olisi ensimmäiseksi ehdotetun kannalla, eli mieli on henkinen asia, joka on jollain tavalla yhteydessä kehon kanssa. Ongelmaksi kuitenkin muodostuu se, että nykypäivän tiede taistelee tätä teoriaa vastaan. Mielen sähköimpulsseja pystytään tutkimaan ja esim. rotan liikeittää pystytään ohjaamaan elektrodejen avulla. Itse kuitenkin perustelisin tätä sillä, että kun henkinen mieli pystyy vaikuttamaa fyysiseen kehoon, niin myös fyysisen kehon kautta on mahdollista vaikuttaa henkiseen mieleen.

Monismi on toiseksi mainitun kannalla, eli mieli on täysin fyysinen. Monismissa ei varsinaista mind-body ongelmaa synny, mutta voiko mieli olla täysin fyysinen, voiko näin monimutkaisen järjestelmän selittää tieteellä?

Itse olen dualismin kannalla. Perustelinkin jo näkemystäni mind-body-ongelmaan, eli uskon että fyysisesti havaittavisssa olevat aivot ja niiden impulssit ovat välittämässä meidän varsinaisen mielen tahtoja. Tosin tieteellisesti monismikin tekee vaikutuksen, mutta en vielä tällä tutkimustasolla ole valmis uskomaan ettei ihmisellä olisi mitään henkistä.

1 kommentti:

  1. Selkeästi selitetty termit. omia mielipiteitä voisi olla enemmän

    VastaaPoista